Kuukausi sairastuvalla

Jos en istuisi kirjoittamassa tätä kurkkusuihke ja nenäliina seuranani saateltuani aiemmin unille kaksi ei niin suloisesti tuhisevaa vaan ennemminkin äänekkäästi röhisevää lasta, voisin ehkä jopa hiukan huvittuneena muistella tämän vuoden alkua. Koko tammikuu meni itseltä sairastaessa eikä muukaan perhe taudeilta säästynyt. Suunnilleen kuun vaihtuessa kuvittelin kuitenkin sairastelujen olevan meidän osaltamme ohi. Mielellään vaikka koko loppuvuodeksi – tai edes loppukevääksi. Mutta näköjään ei ole. Eipä tässä siis viime aikoina ole paljon muuta tehty kuin sairastettu, niin ehkäpä kuitenkin muistelen vähän menneitä sairasteluineen.

Yskä. Flunssa. Kuume. Yskä. Kuume. Kuume. Keuhkokuume. Tulehtunut akillesjänne. Flunssa. Kuume. Kuume. Korvatulehdus. Oksennustauti. Oksennustauti. Oksennustauti.

Yhden perheen tarpeisiin melkoisesti sairastelua samaan kuukauteen. Arki oli täynnä turhautuneita, väsyneitä ja epätoivoisiakin hetkiä. Lapset pääsivät ulkoilemaan aivan liian vähän. (Toisaalta, tammikuussa täällä satoi kaatamalla vaikka kuinka monena päivänä, niin että ei tuolla ketkään muutkaan ulkoilleet. Paitsi toiset suomalaiset.) Väsyneenä ja kipeänä tiuskin välillä lapsille, mikä tuntuu tosi pahalta, sillä he ovat olleet niin reippaita ja ihania kuin vaan ikinä olla voi. Välillä myös tuntui, että sairasteluiden lisäksi kaikki mikä vaan voi mennä pieleen, menee pieleen, jollei ole jo mennyt.

IMG_0033
Pieni potilas
IMG_0029
Toinen pieni potilas

Ja sitten välillä, vaikka olisi ollut kuinka väsynyt, sitä ei vaan voinut olla yhtymättä kaksivuotiaan säteilevään iloon hänen tullessaan super tyytyväisenä esittelemään nenästään löytynyttä räkää tai nostaessaan joka ruokailun jälkeen paidan ylös ja taputtaessaan ylpeänä suloista pömppömahaansa kertoen sen olevan nyt täysi. Ja silmät kostuivat kyynelistä kolmivuotiaan tullessa lohduttamaan sohvalla levätessäni, että ”Ei mitään hätää, äiti. Kyllä tää tästä.” Sama kolmevuotias myös kiiruhti kylpyhuoneeseen silittelemään selkääni oksennustaudin aikana, tarjoutui tekemään kahvia tai kaakaota, jos se helpottaisi oloa ja huuteli isälleen tärkeänä kylppärin oven takana: ”Onko siellä kaikki hyvin sen oksennuksen kanssa?”

IMG_0435
Onhan nämä nyt vaan niin ihania.

Vaikka kipeänä oleminen tuntuu vähintään kaksi kertaa rankemmalta, kun täytyy samalla huolehtia kahdesta pienestä lapsesta ja kotitöistäkin edes joiltain osin, niin kyllä sitä myös välttyy hautautumasta kokonaan sinne sairastamisen syövereihin. Lisäksi jostain kumman syystä toipuminen tuntuu olevan vähintään sen kaksi kertaa nopeampaa kuin ennen lapsia, kun ei vaan ole mahdollisuutta jäädä sinne sängyn pohjalle kauemmaksi aikaa kuin ihan pakko. Toisaalta tarvittavaa lepoa ei varmasti saa ihan niin paljon kuin oikeasti välillä tarvitsisi ja pitäisikin varmasti yrittää vielä enemmän kuunnella omaa oloaan ja välttää olemasta turhan reipas – sillä saattaisi välttää esimerkiksi keuhkokuumeen…

IMG_0361
Jos vaan malttaisi levätä enemmän, niin sohvalle saa ainakin aina seuraa.

Tällä kertaa minua ja poikia vaivaava flunssa ei onneksi tunnu kovin ärhäkältä ja mies tuntuu ainakin toistaiseksi välttyneen tältä. Mutta lähihistoria vielä mielessä on kyllä tullut otettua niin rauhassa kuin mahdollista, vaikka näiden tyyppien kanssahan se ei aina mitenkään kovin helppoa ole. Mutta eipä ole ainakaan ikinä tylsää. Ja ei nuo ihanat onneksi tällä kertaa kovin kipeiltä vaikuta.

IMG_0503
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita
IMG_0500
Kaksikymmentä sekuntia huilia välissä

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s