Voi pojat!

Reilu viikko sitten juhlittiin neljä vuotta täyttänyttä esikoistamme. On ollut ihana huomata, kuinka ystävät ovat tulleet tärkeiksi jo tuon ikäiselle, ja juhliinkin olisi pitänyt saada kutsua ihan kaikki kaverit. Aluksi vieraslistalla oli pitkään vain yhden kerhokaverin nimi, mutta pikkuhiljaa niitä muitakin nimiä alkoi tulla listalle. Ehkä kaikkein tärkein vieras saapui kuitenkin Suomesta asti. Noin viikon ajan ennen synttäreitä aina aamuisin ensimmäiset sanat olivat: ”Tuleeko Linda tänään?” Lopulta koitti sitten se ihana aamu, kun saatiin lähteä Linda-tätiä vastaan lentokentälle. Ja mikä parasta, tädillä oli mukanaan maailman paras synttärilahja: Ryhmä Haun Hau-vaunu, josta on haaveiltu joulusta asti.

Seuraava päivä vasta olikin yhtä juhlaa. Aamupäivällä nelivuotiasta juhlittiin kerhossa, jonne veimme tarjottavaksi syntymäpäiväsankarin suosikkeja: suolatikkuja ja suklaaleppäkerttuja. Illi olisi alunperin halunnut viedä suklaisen sydänkakun, mutta sveitsiläisille lapsille ei kuulemma kakku oikein maistu. Suomessa ei varmaan itseleivottua saisi edes tarjoilla? Täällä ei ole niin tarkkaa. Synttärisankarille oli kerhossa totta kai laulettu ja hän sai paperikruunun, johon muut lapset olivat valinneet kukin yhden tarran ja tarraa kiinnittäessään esittäneet toivomuksen synttärisankarin puolesta. Toiveiden sisällöstä ei ole mitään käsitystä, mutta muut lapset olivat varmasti esittäneet kivoja toiveita, joista toivottavasti mahdollisimman moni toteutui/toteutuu. Kotiin syntymäpäiväsankari lähti joka tapauksessa ylpeänä kruunu päässään ja odottaen jo iltapäivän juhlia.

Iltapäivällä asunto täyttyikin pienistä juhlijoista ja heidän äideistään. Nelivuotiaamme sai monen monta kivaa lahjaa, joista on iloa vielä pitkään. Upouusi Hau-vaunu siirrettiin varastoon erään kinan keskeltä, mutta muutoin olin jopa hieman yllättynyt, kuinka rauhallisesti iltapäivä sujui ottaen huomioon, että paikalla oli kaksitoista(!) 1–5-vuotiasta. Tai no, rauhallinen lienee ehkä liioittelua, mutta ainakin ilman suurempia hässäköitä. Kaikilla näytti olevan mukavat leikit keskenään ja lisäksi Linda-täti järjesti lapsille ongintaa. Onginnassa saaliina oli Ryhmä Hau -hedelmäpatukat ja -tatuoinnit. Synttärisankarin mielestä tatuointi oli aivan liian epäilyttävä juttu eikä pitkän itsensä kanssa käydyn kamppailun jälkeen todellakaan halunnut kokeilla mitään niin outoa.

Leikkien lisäksi ohjelmassa oli tietenkin herkuttelua ja onnittelulauluja kolmella kielellä. Suomeksi ja englanniksi sujuu jo meidänkin pojiltamme, saksaa täytyy vielä vähän harjoitella. Ja minun täytyy ilmeisesti jatkossa hillitä itseni kynttilänpuhaltamistilanteissa. Lapsi loukkaantui syvästi, kun näki jälkikäteen videolta, että olin auttanut häntä kakun kynttilöiden puhaltamisessa. No, jo vuoden päästä on mahdollisuus parantaa nyt syntyneet traumat… Tarjoilut onneksi kuitenkin kelpasivat. Syntymäpäiväsankari oli toivonut juhliinsa tädiltä sinisen Vainu-kakun ja sen hän sai. Lisäksi tarjolla oli Ryhmä Hau -muffinsseja sinisellä kuorrutteella, erivärisiä koiranluukeksejä, viinirypäleitä, suolatikkuja, popcornia, pikkupizzoja ja minijuustopiirakoita. Kaikki näytti maistuvan ja erityisesti täytekakku oli tosi herkullista. Siniset muffinssit taisivat olla lasten suosikkeja. Syntymäpäiväsankari söi kaikkea (erityisesti makeaa) pitkään, hartaasti ja santsaten. Pikkuveli tyytyi tapansa mukaan lähinnä suolaisiin herkkuihin.

Vieraiden lähdettyä herkuttelimme vielä vähän lisää, sillä kuka nyt viitsii pientä palaa kakkua tai muutamaa muffinssia, pikkupizzaa ja juustopiirasta alkaa säilyttelemään… Neljä vuotta täyttänyt vaikutti oikein tyytyväiseltä juhlapäiväänsä ja kaikista parhaan vieraansakin sai pitää muutaman päivän juhlien jälkeenkin. Isot kiitokset vielä kaikille muillekin vieraille ja muuten synttärisankaria muistaneille!