Halloween-juhlat

Järjestimme yhdessä kahden naapurissa asuvan suomalaisäidin kanssa perjantaina Halloween-juhlat lapsille. Juhlat pidettiin meillä, ja olin tehnyt poikien kanssa viikolla joitakin yksinkertaisia koristeita juhlia varten. Tai lähinnä minä pääsin askartelemaan pitkästä aikaa ja pojat liimailemaan silmiä. Kaikki vaikuttivat kuitenkin melko tyytyväisiltä tähän työnjakoon, ja silmien liimailu suoritettiin keskittyneesti ja asiaan selvästi paneutuen. Olimme sopineet tarjoiluista muiden… Jatka artikkeliin Halloween-juhlat

Päiväkävelyllä

Lokakuun 18. päivänä aurinko paistoi lämpimästi. Alkumatkan nousu ja ensimmäinen alamäki oli takana, edessä siinsi seuraava ylämäki. Kello lähestyi jo puolta kahta ja 2-vuotias oli edelleen sitkeästi hereillä, vaikka tiesin päiväunien olevan ehdottomasti tarpeen. Lapsi oli riisunut kenkänsä jo melko alkumatkasta. Onneksi oli todella lämmin päivä, enkä ollut jaksanut alkaa taistella kengistä, vaan olin laittanut… Jatka artikkeliin Päiväkävelyllä

Päivän lepohetki

Ihanan leppoisan sunnuntaiaamun jatkoksi koitti harvinaisen mukava tilanne päivällä: Meillä kylässä olevat vieraat lähtivät viemään lapsia ja koiraa päiväkävelylle, ja me saimme miehen kanssa jäädä kaksin kotiin lepäämään. Meillä on tapana lähteä päivittäin lounaan jälkeen kävelylle, jolloin Eetu-koira saa toisen päivittäisistä pidemmistä lenkeistään, nuorempi lapsista päiväunet ja vanhempi lapsista vähintään lepohetken. Arkisin minä hoidan luonnollisesti… Jatka artikkeliin Päivän lepohetki

Hetki auringossa

Eilisestä voisi kertoa liian monta asiaa, jotka sujuivat kaikkea muuta kuin hyvin, mutta taidanpa mieluummin yrittää unohtaa ne ja toivoa loppuviikosta parempaa. Yksi päivän erikoisuuksista tapahtui päiväkävelyllä: vanhempi lapsista nukahti rattaisiin ja nuorempi ei. Esikoinen nukkuikin pitkät päikkärit, joilta heräsi harvinaisen hyväntuulisena ja illalla yöunille nukahtaminenkin sujui ongelmitta. Kunnon päiväunet tulivat siis ehdottomasti tarpeeseen. Kuopuksen… Jatka artikkeliin Hetki auringossa

2-vuotias

Viime viikonloppuna juhlittiin kaksi vuotta täyttävää kuopustamme. Hän oli toivonut juhliinsa sipsejä, suolatikkuja, pillimehua ja paketteja. Juhlista puhuttiin useaan otteeseen edeltävällä viikolla ja se innosti lapsen joka kerta hihkumaan: ”Hipii! Uhuu!” Onnellinen 2-vuotias sai juhliinsa kaiken toivomansa ja oli ikionnellinen myös jokaikisestä vieraasta ja onnittelijasta. Kaksivuotiaamme ehdotonta lempipuuhaa tällä hetkellä on lukeminen, niin kirjojen katselu… Jatka artikkeliin 2-vuotias

Kotiäidin unelma(, joka on totta!)

Viime päivinä on ollut ihanan aurinkoista. Ulos on helppo lähteä ja siellä kuluu kerralla helposti monta tuntia. Sää on suloisen kesäinen mutta lämpötila on paljon miellyttävämpi kuin helteisinä kesäpäivinä. Esikoisen kanssa jäädään sopivasti osittain varjossa olevaan leikkipuistoon nuoremman nukahdettua päiväunilleen rattaisiin. Koira nauttii saadessaan makoilla ruohikossa puiston reunassa. Lähistöllä laiduntavien lampaiden omistaja korjaa pellolta heinää… Jatka artikkeliin Kotiäidin unelma(, joka on totta!)

Isiä ikävä

Mies on ollut maanantaiaamusta lähtien työmatkalla. Lapset olivat lähdössä hakemaan isiä kotiin lentokentältä jo ennen kuin hän oli edes ehtinyt kotiovesta ulos. Tällaiset viikot saavat joka kerta vielä entistä enemmän arvostamaan niitä vanhempia, jotka vastaavat perheensä arjesta yksin. Vaikka Sveitsissä tehdäänkin usein todella pitkiä työpäiviä, niin meillä mies ehtii tavallisesti arkenakin hyvin osallistua ainakin lasten… Jatka artikkeliin Isiä ikävä